tiistai 4. lokakuuta 2016

Journalismi 1 (vik2)

Journalismi 1 oli todella ihana kurssi, sillä kirjoittaminen on minulle se luontevin juttu. Kirjoitimme kurssilla Uutisen, reportaasin, kritiikin ja kolumnin.

Tässä on kritiikkini Adelen albumista 25 , jonka hän julkaisi viime vuonna.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Adele palaa musiikkimaailmaan  kirkkaampana kuin koskaan

Adele oli poissa parrasvaloista kolmen vuoden ajan ja nyt hän tekee huiman paluun takaisin musiikinmaailmaan, tehden sen näyttävästi, vahvasti ja tyylillä!

Adele julkaisi kolmannen studioalbuminsa, nimeltään 25, yhdessä XL Records -tuotantoyhtiönsä kanssa marraskuun 20. päivänä 2015. Albumi on tyylilajiltaan pop-soul musiikkia. Adele on itse sanoittanut kaikki albumin kappaleet ja säveltänyt ne yhteistyössä musiikkialan ammattilaisten kanssa.

Jo lokakuun loppupuolella, kun artisti yllättäen julkaisi albuminsa ensimmäisen singlen Hello, pystyttiin tulevaa albumia ennustamaan voimakkaaksi ja upeaksi, vahvojen nuottien ja suurien tunteiden kokonaisuudeksi. Nyt albumin kuultuani voinkin todeta, että nämä ennusteet toteutuivat.

Albumin ylivoimaisesti parhaaksi kappaleeksi osoittautui sen esikoissingle Hello, sillä se on perinteistä vahvaa ”Adelea itseään”. Kappaleessa Adele laulaa kauan sitten menettämälleen rakkaalle ihmiselle ja pyytää tältä uutta mahdollisuutta. Laulu on todella kaunis ja saa kuuntelijassa esiin vahvoja tunteita, minulle se toi ensimmäisellä kuuntelukerralla jopa kyyneleen silmäkulmaan.

Toinen albumin hieman pehmeämpi kappale on Remedy, minkä Adele on kirjoittanut pojalleen, jonka hän sai ollessaan tauolla vuonna 2012. Kappaleessa lauletaan, että ”tapahtuipa sitten mitä vain, olen aina täällä sinua varten”. Kappale on tyyliltään upea, tunnelmallinen balladi.

Kaikki albumin kappaleet ovat hyviä, mutta ehkä heikoimmaksi muihin verrattuna osoittautui Send my love -niminen kappale. Tämänkin kappaleen sanoitus on onnistunut, mutta sävellys ei sovi albumin kokonaisuuteen.

Vaikka albumissa kaikki kappaleet ovat yksinään hyviä ja kauniisti soivia, on albumissa jotakin, mikä tekee kuuntelukokemuksesta hieman tylsän. Kaikki Adelen albumin kappaleet ovat nimittäin melko samankaltaisia balladeja, jotka sulautuvat yhdeksi suureksi massaksi. Albumi voisi olla hieman värikkäämpi ja monipuolisempi. Olisi esimerkiksi mahtavaa joskus kuulla Adelen laulavan jotakin iloista kappaletta tällaisten perinteisten rakkaustragedioiden sijaan.

Albumin sisältö saa lisäksi miettimään, onko Adele ottanut jopa hieman liian varman päälle laittaessaan albumille vain sellaisia kappaleita, jotka varmasti hurmaavat fanit.

Albumi on osoittautunut suureksi yleisömenestykseksi, sitä myytiin esimerkiksi Yhdysvalloissa ensimmäisen viikon aikana huimat 3,38 miljoonaa kappaletta, tehden näin uuden myyntiennätyksen.


En yhtään ihmettele 25-albumin saamaa suosiota, on tämä niin upea taidonnäyte Adelelta. Hän on todella palannut tauolta kirkkaampana kuin koskaan.

Reetta Malmivaara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti